Kävelin polkua (joka oli hyvin vaikeakulkuinen, koska se oli kasvanut melkein umpeen) pitkin vanhalle rähjäiselle talolle. Talossa ei ilmeisesti asunut kukaan. Astelin varovaisesti kuistille. Avatessani oven, saranat natisivat uhkaavasti. Otin askeleen eteenpäin, ja kompastuin johonkin. Katsoin jalkoihini ja huomasin vanhan ränsistyneen pöydän jaloissani. Silmäni tottuivat pimeyteen ja katselin ympärilleni. Talo oli sotkuinen ja huonekalut olivat pitkin taloa. "Mitäköhän täällä on tapahtunut?" ajattelin katsoessani sitä hävitystä. Talossa haisi ummehtuneelta, ja minulle tuli huono-olo. Menin pihalle ja huomasin ränsistyneen mökin tontin laidassa. "Talo on itse asiassa aika kaunis" ajattelin katsoessani pihaa. "Se on nyt päätetty. Minä haluan tämän talon!"

Pakenin kahdeksi kuukaudeksi kaverilleni Emmalle. Täyttäisin kahden kuukauden kuluttua 18 jolloin olisin vapaa tekemään mitä haluan. "Ninalta saamat rahat, omat rahani, ja jos otan pankilta lainan saan varmasti talon itselleni" laskeskelin samalla kun kuuntelin uutisia. Pommituksia siellä ja toinen täällä. Eikö uutisista enää muuta tulekkaan? "Salla, tuletko syömään?" Emma huikkasi keittiöstä. "Tullaan tullaan!" vastasin ja nousin sohvalta. "No, mitenkäs laskelmat edistyy?" Emma kysyi nauraen. "Hyvin. Luulisin että saan sen talon. Sitä pitää kyllä ensin kunnostaa" vastasin mietteliäänä. "Kuvittele, sä olet jo kohta 18!" Emma huudahti. "Niin. Ja kohta mulla on oma talo! Tosin remonttia se kaipaa.. Lähdetkö auttamaan?" kysyin pureskellen samalla haarukkaa. "Nyt jo pyydät remontti apua vaikkei talo ole sinun?" Emma virnisti ilkikurisesti. "Totta kai! Aikainen lintu madon nappaa" naurahdin. "Enää kaksi kuukautta. Kaksi kokonaista kuukautta.."

"Paaljoon onneeaa vaaan paaljoon oonneeaa vaan. Paaljoon oonneeaa Saalaaaa paaljoooon oonneeeaaaa vaaaaaaaaaaan!" Emma kajautti aamulla. "Ylös! Sä olet 18!" Pomppasin ylös kuin raketti ja kiljaisin riemusta. Mun unelmat käyvät toteen! "Niklas.." mä muistin ja iloni kaikkosi saman tien. "Ei se sua löudä. Vaihda nimes!" Emma huusi ja tanssi valssia ympäri huonetta. Siinä oli ideaa. Uusi nimi. "Elena Bonemeyer.." mumisin hiljaa ja Emma lopetti tanssinsa. "Mitä sanoit?" Emma kysyi hämillään. "Elena Bonemeyer! Eikö kuulostakkin mahtavalta? Mä sopeudun tänne paljon paremmin! Vai miltä kuulostaisi Salla Laitinen? Se on niin suomalainen!" mä tokaisin. "Ehkä siksi, koska äitisi on suomalainen?" Emma sanoi huvittunut ilme kasvoillaan. "Niin, mutta mikä ihme päähänpisto se oli muuttaa tänne? Ei isä kuitenkaan meistä välittänyt" sanoin hiljaa ja kiljaisin sen jälkeen riemusta: "Mä olen 18 ja saan muuttaa unelmieni taloon!"

Seisoin uuden taloni pihalla. Mun oma unelmien koti. Kaikki oli kunnossa. Puhelin toimi, vettä tuli, ja Emmalta mä olin saanut joitain vanhoja tavaroita. Remontti alkaisi huomenna. Kävelin sisälle ja astelin puhelimen ääreen. "Haloo? Haluaisin tilata nimikilven uuteen kotiini" sanoin puhelimeen ja ystävällinen miesääni vastasi: "Ja minkä nimen te haluatte kilpeen?"  "Bonemeyer" vastasin. Tässä se oli. Uusi elämäni.

-------------------------------------------------------------------------------
Kiitos tuhannesti kaikille lukijoille! Tämä tarina nimittäin loppui tähän. Alotan nimittäin uuden tarinan, joka tavallaan liittyy tähän. Kiitos vielä kerran lukijoille! Lukekaa täältä tarkemmin lopetuksesta. Tätä tarinaa en voi enää jatkaa, koska se paljastaisi liikaa uudesta tarinastani.