Mä saavuin puistoon, autolla. Mä siis osasin ajaa autolla. Mä vaan toivoin et mutsi ei sais tietää.
Mä istuin puiston penkille. Tänä iltana mä päätin et mä en mieti Laree kun ketään muutakaan. Mä elin nyt tässä hetkessä.

Mä menin rannalle. Harmi ku en tajunnu ottaa uikkareita mukaan. Mä kuulin sieltä musiikkia. Kai jollain oli menossa juhlat. Mä kävelin ääntä kohden, ja näin bailaavan joukon. Mä tunnistin sieltä joitain tuttuja tyyppejä, jotka oli meidän koulusta. Esim koulun suosituimman tyypin, Emman, joka pääs aina kaikkiin bileisiin. "Nina, tuus tänne!" joku huikkas mulle musiikin yli. Mä lähin käveleen sinne. Ääni kuulosti kumman tutulta. "Niklas! Ootkos säkin täällä?" kysyin yllättyneenä huomatessani mun luokkalaisen Niklaksen väkijoukon keskellä. "Otatko?" Niklas kysyi multa tarjoten drinkkiä. Mä katoin litkua kummasti, mut otin kuitenkin. Se kupli ihanasti kurkussa. Mä en kehdannu kysyy mitä se oli. Mä jäin sinne bailaan aamun asti. Tosin mä join itteni humalaan. Ja vielä ensimmäisen kerran... Kello oli suunnilleen yheksän, kun mä pääsin kotiin. Mä olin vielä lievässä humalassa.

Niklas saatto mut kotiin, ja mä kiitin. Tosin pusulla. Niklas hämmenty, mut mä en antanu sen häiritä. Me vaihdettiin numerot, ja lupailtiin soitella. Mä astuin sisään, ja menin mun huoneeseen. Ilmeisesti kukaan ei ollu kuullu mun tuloani Mä nukahdin ja heräsin seuraavan kerran kymmenelt mutsin huutoon.
"Meillä on käyny varkaita! Mun auto on pöllitty!" mutsi karju alakerrassa. Voi vittu, se auto.
Mulla on muistikuva autosta joka seisoo rannalla. Mua pelotti et mutsi sais tietää asiasta.

Salla tuli mun huoneeseen. Mä katoin sitä vakavana. Musta tuntu et se ties sen auton kohtalon.
"Sulla on jotain tekemistä sen autoasian kanssa", Salla sano surullisena ja katto mua.
"Niin mulla taitaa olla...", mä vastasin hieman pelokkaasti. Mä pelkäsin Sallan reaktiota.
"Mä arvasin. Kuka sitä ajo?", Salla uteli. Se kuulosti surulliselta.
"Tuota...minä..", kuiskasin. Salla katto mua surullisena. Se ei tienny mitä se tekis mun kanssa.
"Nina, mä en tajua sua!"; Salla huus, "mä kuvittelin et sä olet fiksu! Miten sä saatat tehä jotain tällästä?"
Mä katoin Sallaa pelästyneenä. Mä en voinu ymmärtää sitä. Mä kuvittelin et se olis ymmärtäny. Nyt mä olin varma asiasta. Kukaan ei tulis koskaan ymmärtämään mua.
"Mitä sä oot siinä neuvomaan? Mä  oon sentään vanhempi kun sä, mä osaan pitää huolta itestäni, joten älä sä tuu siihen huutamaan!" mä  karjuin kurkkusuorana Sallalle. Se ihan selvästi pelästy. Mä en itekkään tiedä mikä muhun meni.

Salla juoksi itkien pois, ja mua harmitti. Nyt mä olin suututtanu ainoon ihmisen, joka kuuntelee mua.
Mä suutuin itselleni, mä suutuin kaikille. Mun kännykkä piippas sen merkiks, et mulle tuli viesti. Mä katoin lähettäjää. Se tuli Larelta. Lare laittaa mulle viestiä? Mä en voinu uskoo. Mä luin viestin ja mua oksetti taas. Se viesti oli täyttä haukkumista. Mä en ees halua muistella.. Se ei ollu pitäny melkein 2 viikkoon yhteyttä, ja nyt se laittaa mulle haukkumaviestin! Mä en ymmärrä. Mä en ymmärtäny sitä, mistä ne mulle oikein vihotteli. Mä olin vaan tunnustanu Larelle et mä pidän siitä. Vai olinko sittenkään? Mä en enää oikeesti ymmärtäny yhtään mitään. Mutta millon mä ikinä mitään ymmärtäisinkään?

Mä soitin Niklakselle, ja pyysin sitä tuleen puistoon. Niklas suostu vaikka se ihmettelikin mitä asiaa mulla oli puol kymmenelt illalla. Mä olin puistos  jo varttii vailla. Mä olin unohtanu koko auton, kunnes mä näin sen siellä pusikoiden keskellä minne mä olin sen jättänytkin. Mä odotin kuitenkin kärsivällisesti Niklasta.

Niklas tulikin 10 minuutin kuluttua. Se tervehti mua, ja kysy mitä asiaa mulla oli. Mä kerroin autosta, jonka olin jättäny sinne eilen illalla. Niklas katto mua hämillään ja rupes nauramaan.
"Sulla siis oli asiaa autosta jonka olit unohtanu?", Niklas nauro. Nyt oli mun vuoro kattoon sitä hämillään. Lopulta muakin alko naurattaa, ja siinä me seisottiin ja naurettiin kilpaa.
"Mitä asiaa sulla ihan oikeesti oli?", Niklas sai kysyttyä.
"Mun vaan piti saada puhua jollekkin..." mä sopersin.
"Mut et oo puhunu mulle muusta kun autosta", Niklas sano huvittuneena.
Ja mä sain taas kertoo asiani uudestaan alusta loppun, ja yllätyin kuinka hyvin Niklas ymmärti mua. Se osas lohduttaa mua. Mutta mua kuitenkin epäilytti....