"Riippuu siitä kuka kysyy", mä vastasin hiukan hämillään, mutta kuitenkin onnellisena siitä, että tuo salaperäinen muukalainen esti minun tekemästä tuhoa itselleni. "Sillä ei nyt ole väliä kuka olen, vaan sillä oletko sinä Ninan sisko", muukalainen vastasi rauhallisesti. "Tuota..olen kyllä", vastasin edelleen hämmästyneenä. Toivoin vain että en olisi kertonut.. "Olen tässä katsellut rantabileitä iltaisin, mutta en ole nähnyt siskoasi niissä mukana. Onko hän kipeä?" muukalainen kysyi. Sisälläni kylmäsi, ja oksennus kipusi ylöpäin. Tuota keskustelun aihetta olin yrittänyt välttää. "Hän on...", aloitin mutta en kyennyt jatkamaan. Ninan kuolema oli minulle liian kipeä aihe puhuttavaksi. Etenkin tuntemattomien ihmisten kanssa."Kuka te oikein olette?" kysyin nyt jo ärtyneenä muukalaiselta. "Sillä ei ole väliä. Haluan tavata Ninan. Hänen piti tulla jo kolme päivää sitten tänne", muukalainen sanoi hermostuneena. Kolme päivää? Nina oli haudattu tänään, olikohan Nina kuollut kolme päivää sitten? Mä en muista, eikä kiinnostakkaan. "Nina on mulle velkaa viiskymppii amfetamiinista jota mä sille toimitin. Joko se tulee tänne huomenna, tai mä en vastaa seurauksista!" muukalainen sanoi ja korotti ääntään. Amfetamiinista? Eikö se ole huumetta? Sen verran 10-vuotiaskin jo tietää. "KERRO MINULLE MISSÄ NINA ON!" muukalainen huusi ja tarttui mua väkivaltaisesti kädestä.
Katso taaksesi. Älä uhkaile viatonta siskoani, hän ei ole tehnyt mitään väärää. Ai, sinä pakenet. Pakenemisella ei ratkaista ongelmia.
Niklas Laakso..

Juoksin koko matkan kotiin asti. Nina oli ilmestynyt, mutta lähtenyt saman tien. Eikö hän halunnut enää puhua minulle? Miksi? Hän tietää ettö haluan olla Ninan lähellä. Miksi hän ei anna siihen tilaisuutta? Mä voisin taas kuvitella Ninan istumaan mun viereen elävänä, ei kuolleena. Ei enkelinä. Mä pysähdyin meidän ovelle tasaamaan hengitystäni. Mä en halunnu äitini tietävän minun juosseen  koko matkan. Mä avasin oven ja menin keittiöön hakemaan juomista. Mä kuulin yläkerrasta kiljuntaa. Tarkemmin sanottuna keittiön yläpuolelta, missä sijaitsee äidin makuuhuone. Mä paiskasin lasin pöydälle ja ryntäsin yläkertaan. Mä avasin äidin huoneen oven, ja näin sen olevan jonkun miehen päällä. Mä toljotin niitä mitään sanomatta kunnes äiti tajus mun läsnäolon. "Ai Salla... Ööh... Täs-tässä on Matias Laakso tuota noin..." äiti sopersi. "Pue nyt hemmetti jotain päälles!" mä tiuskaisin sille. Se Matiaksesksi kutsuttu mies makasi nolona äidin sängyllä. "Ai tuota..." äiti sopersi nolona ja kiskaisi lähimmän paidan ylleen, "niin tässä on Matias Laakso, minun miesystävä. Hän itseasiassa muuttaa meille. Tavarat tulevat huomenna.. En halunnut sinun tietävän tästä näin." "Muuttaa meille?" mä kysyin toljottaen yhä miestä. "Niin, poikansa kanssa". Mä käännyin ympäri ja talsin omaan huoneeseeni. Mä tuijotin kattoon ja mietin sen miehen nimeä. "Matias Laakso..." mä kuiskasin, "se Laakso kuulostaa tutulta.. Niklas Laakso!" Sillon mulla välähti. Äiti sano sen miehen pojan muuttavan meille. Niklas muuttaa meille! Mä juoksin hädissäni Ninan huoneeseen ja tartuin Ninan päiväkirjaan. Mä selasin viimeselle sivulle ja näin siinä nimen: Niklas Laakso. Ninan raiskaaja! Ninan tappaja on muuttamassa meille. Ja siitä tulee mun velipuoli! Mä vaivuin lattialle tiedottomana.

-------------------------------------------------------------------------------------
Anteeksi osan lyhyydestä, ja mahdollisesta tönkköydestä :) Ja sitten kommentteja rustaamaan!