Kuvat tulevat tämän viikon aikana, koska niin moni kuvia radolassa toivoi. Haluan vihdoin tehdä tarinan huolella, eli suunnitella henkiöt, ja tapahtumapaikat etukäteen. Mutta tässä siis neljäs osa! (viides tulee tämän viikon aikana!)

 

Ennen kun huomasinkaan, mä istuin Niklaksen sylis, ja me suudeltiin. Mä säikähdin, ja pelkäsin jotain. Tosin mä en itsekkän tiennyt mitä mä pelkäsin. Koko touhu vaan oksetti mua..
"Niklas, lopeta", mä sanoin, "mä en halua!" Niklas ymmärs ja päästi irti. Se hymyili mulle ihanasti, ja mä melkein sorrruin siihen uudelleen.
"Onko sulla ikää ajaa autoo?"

Niklas vei mut kotiin, ja mä juoksin onnelisena sisälle, heiluttaen mutsin auton avaimii. Mutsi tuli ovelle kattomaan mitä mä oikein rymisin eteisessä.
"Mutsi, mä löysin sen auton!" mä huusin mutsille, joka seiso aivan mun vieressä, eli sille ei edes tarvinnu huutaa.
"Oi ihanaa, Nina! Vihdoinkin sä teet jotain hyödyllistä!" Mutsi hihkas. Mä pysähdyin, ja jäin töllöttämään mutsia. Vai kerrankin?  Mutsi tais unohtaa ne illat kun mä hoidin Sallaa mutsin ollessa kännissä. Mä heitin avaimet lattiallem ja kutsuin Niklaksen sisälle. Mä olin pettyny mutsiin. Huolehtiva äiti ois sentään kysyny missä mä olin ollu näin myöhään.

Mä johdatin Niklaksen huoneeseeni. Mä rupesin pitämään pitkää saarnaa mun mutsilta. Olin mä varmaan jo vartin puhunu, ennenkun huomasin Niklaksen huvittuneen ilmeen.
"No mitä?" mä tivasin siltä.
"Sä oot söpö kun sä puhut", Niklas vastas hunajaisella äänellä. Mä tunsin punastuvan. Mun kännykkä piippas merkkinä siitä, et mulle oli tullu viesti. Mä katoin lähettäjää. Viesti tuli Sakelta. Se pyyti mut samaiseen puistoon, missä mä olin just hetki siteen ollu. Mitä asiaa Sakella olis mulle? Se selviää vaan jos mä vaivaudun paikalle....

Me lähettiin Niklaksen kans samaa matkaa. Mua vähän harmitti kun ei keritty Niklaksen kans olla pidempään kaksistaan. Me lähettiin kävellen puistolle, kehestaam just sen yakia koska Niklas ei antanu mun kulkee yksin. Mä istuuduin puiston penkille ja hyvästelin Niklaksen. Mö jäin yksin oottaa Sakkee.

Vihoinkin. Kymmenen minuutin päästä kundi ymmärs saapua. Mä katoin sitä halveksittavasti, ollen kuitenkin iloinen siitä, et se suostuu puhumaan mun kaa. Sakke istu penkille mun viereen, ja laski kätensä mun hartioille, se veti mua lähemmäs sitä. Mä punastuin, mut olin kuitenkin ilonen sen läheisyydestä.
"Nina, mä en oo halunnu missään vaiheessa loukata sua. Mä huomasin sut siel mäkissäkin, ja  mun teki mieli juosta sun perään. Kaikki ne hullut ideat oli lähtösin joko Larelt tai Marilt", Sakke sano mua, ja katto samalla anovasti. Mä pystyin antamaan sille heti anteeks. Mä olin kai ihastunu..
"Mut miks ne teki sen? Mä oon miettiny sitä kuluneen kahenviikon aikana", mä sopersin Sakelle.
"Mä en tiedä. Lare luultavasti suuttu sulle, siitä Jemina jutusta", Sakke vastas.
"Miten mä oon voinu olla näin typerä?" mä kysyin puoliks iteltäni, puoliks Sakelta.
"Et sä oo typerä, sä et oo koskaan ollu typerä! Älä edes ajattele tollasta!" Sakke sano, ja silitti mun hiuksia. Mä olin onnellinen. Mut mä ravistin kutenkin sen käden pois.
"Sä e voi tehä tätä Marille, se on kumminkin meidän molempien...ystävä.." mä sanoin, ja epäröin sanassa ystävä. Mä en tienny oltiinko me enää ystäviä.

Mä en tiedä miten mä jo toisen kerran ajauduin siihen tilanteeseen. Ja vielä samana iltana. Kohta mä jo huomasin istuvani Saken sylis. Ei sitäkään hetkee kauaa kestäny. Millon mulla ois ollu joku hyvä asia pysyny minuuttia kauempaa?

Mä tunsin kuinka mut revittiin Saken sylistä, varsin kovakouraisesti, ja mä kaduin maahan.
"Miten sä Sakke saatat?" joku raivos mun vieressä. Mä tunnistin äänen. Se oli Mari. Mä tunsin potkun mun vasemmassa kyljessä. Kipu oli pientä verrattuna siihen tuskaan kun kuulin Laresta ja Jeminasta. Siis, keitä he ovat?

Mä juoksin kotiin. Itkien kuten aina. Marin potkut kyljessä tuntu pahalta, ja ne esti juoksemasta kunnolla. Mä en kuitenkaan välittäny. Enemmän mua sattu Marin syytökset. Se syytti mua siitä, että mä olin ajanu Saken mun syliin. "Taas joku sun kavala salajuoni! Sä vaan haluut päästä takas meidän jengiin, johon sä et tän tempun tehtyäs enää tule koskaan pääsemään!" oli Mari raivonnu mulle, ja taas mä tunsin miltä tuntuu potku vasempaan kylkeen. Sakke yritti rauhotella sitä, ja sanoo et sen syytäkökset on aiheettomia. Millonkas Mari järkipuhetta kuuntelis? Mä olin Marin mukaan tehny kaikkee kamaluuksia, eli toikin oli automaattisesti mun syytä. Mitä mä siinä oisin seliitäny?

Seuraavina päivinä mä yritin ottaa Sakkeen yhteyttä, mut se ei ikinä vastannu. Kai Mari oli kieltäny sitä olemasta mun kaa missään tekemisissä. Marin sanat kaiku edelleen mun päässä. "Taas joku sun kavala salajuoni!" Mä en ymmärrä mitä mä olen tehny niille. Ehkä ihastuin väärään henkilöön, mut mitä muuta? Niklas oli ainut joka mulle puhu. Sallakin oli lopettanu kuultuaan autoepisodista. Puhelin piippas, ja mä luin viestini, peläten sen olevan mun ex-jengiläisiltä. Mut se olikin Niklakselta. Se pyys mua illalla rannalle, joihinkin bileisiin. Mä tekstasin takas, ilosena kutsusta, ja tietenkin mun piti suostua.

Saapuessani rannalle,  juhlat oli jo täydessä vauhdissa. Mä huomasin Niklaksen, ja suuntasin heti kulkuni hänen luo. Niklaksella oli pari kaveria ympärillään, ja mä huomasin niillä sätkät kädes.
"Hei kaikki! Täs on Nina, mun hyvä ystävä!" Niklas kailotti kaikille, ja suuteli mua. Sen suu maistu ällöttävälle, kai sätkän takia. Ilta kulu hengailessä Niklaksen ja kamujen kans. Lopulta mä olin niin kännissä kun olla ja voi. Taisin mä ystävystyä Emmankin kanssa, mä en oo oikein varma. No, me hengailtiin veden tuntumassa, ja Emma tarjos mulle jotain nappeja. Mä tietämättömänä tietenkin otin, mut en kerenny viel maistamaan. Mä en oikein tajua, missä vaiheessa Sakke ilmesty sinne rannalle, mut se kuitenkin riisti multa ne napit, ja lähti taluttaan mua kotiin.
"Nyt tämä neiti menee kotiin!" Sakke raivos mulle ja talutti päättäväisesti mut meille.
"Senkin sika, mä en ehtiny ees maistaa Emman karkkeja!" mä huusin Sakelle. Tai pikemminkin örisin.
"Ei helvetti! Ne ei tosiaankaan ollu karkkeja vaan huumeita!" Sakke huus mulle ja lopetti kävelemisen. Se katto mua suoraan silmiin.
"Mikä sua oikein vaivaa?" Sakke kysy multa pettyneenä. Vasta sillon mä tajusin missä vaarassa mä oisin ollu vedetyäni niitä huumeita. Oonhan mä vasta 16.

Aamulla mulla oli helvetin kova päänsärky. Mä hipsin alakertaan ottamaan särkylääkettä.
"No, jaksohan se neitikin nousta sieltä sängynpohjalta", mutsi sano, "kello on jo varttii vaille kaks".
Tais vähän menot venähtää. Mihinkähän aikaan mä oikein kotiuduin?
"Jos sä meet illalla jonnekkin, sä voisit ees ilmottaa", mutsi sano ja ryysti kahviaan, "ja kyllä mä luvan sille juomisellekin oisin antanu".
"Mistä sä tiesit et mä olin ollu juomas?" mä kysyin hämmästyneenä.
"Mäkin olen ollu teini. Ja meillä ei sillonkaan käyny varkaita, vaan sä sen auton veit." mutsi katto mua kysyvästi. Mun ei auttanu muu kun myöntää.
"mä lähen tänäänkin yksiin bileisiin", mä sanoin sille, ja katoin sitä kysyvästi.
"Joo, mee vaan", mutsii sano. Vihdoinkin se ymmärs, etten mä oo enää lapsi.
Ongelma 1 on poistunut, vielä 3 jäljellä.