Mä olin laittanu herätyksen 6.00, koska tiesin et sillon kukaan ei oo viel heränny. Mä puin päälle, ja kaivoin uimakamppeet mun sotkuisesta vaatekaapista. Aivan oikein, mä olin lähös rannalle. Mä tarvitsin jonkun rauhallisen paikan, jossa mä voin ,´miettiä viime päivien tapahtumia. Mari, Sakke ja Lare ei oo pitäny muhun yhteyttä viikkoon. Laren mä ymmärrän, mutta Maria ja Sakkee en. Niille mä en tietääkseni oo tehny mitään.

Mä riisuuduin ja vaihoin bikinit päälleni. Vähän aikaa mä värjöttelin rantavedessä. Vesi oli liian kylmää. Lopulta mä tunsin itseni niin tymäks siinä rannalla seistessä, joten mun oli pakko uskaltautua uimaan. Oli yllättävän rauhallista uida kylmässä vedessä, ja mikä parhainta, yksin. Oli rauhallista olla vihdoin yksin, ilman mäkättävää mutsia. Se valittaa mulle koko ajan, et minkä takiä mä en oo mun frendejen kans. Mutsi ei vois koskaan ymmärtää.

Mä uin noin tunnin, ennen kuin nousin vedestä. Kävelin rannalle, ja istuuduin pehmeälle hiekalle. Mä kelasin uimahallin tapahtumia, ja kulunutta viikkoa. Mä olin jo monta kertaa meinannu tulla hulluks. Mä en vaan kestäny sitä yksinäisyyttä. Mä en ois uskonu, että mä oon riippuvainen mun frendeistä. Mä nousin ylös, keräsin kamani, ja lähdin kaupungille. Mä en tiedä mitään sen rentouttavampaa, kun uiminen ja shoppailu.

Kaupungilla mä huomasin miten paljon mua nälätti. Ensimmäinen kohteeni oli siis mäkkäri. Mä astuin ovista sisään, ja kuulin tuttua naurua. Laren naurua. Mä vilkaisin sinne päin, ja näin koko jengin kasassa. Lare, Sakke ja Mari. Siellä ne nauro ja piti hauskaa. Mä erotin joitain sanoja. Ne piti hauskaa mun kustannuksella. Mä tuijotin niitä tyrmistyneenä, mutta kuitenkin mä tunsin sisälläni jotain muutakin, se oli vihaa. Sillä hetkellä mä tajusin, kuinka paljon mä niitä vihasin. Mä käännyin ympäri ja juoksin pois. Mua oksetti. Ne nauro mulle. Ne pilaili mun kustannuksella. Mä olin pilannu maineeni niiden silmissä. Mutta minkä takia? Sitä mä en itsekkään tiennyt.

Mä suoriuduin taas kotiin ennätyajassa. Mä huomasin et mutsin auto oli kadonnu pihasta. Mä menin sisään, ja huhuilin mutsia ja systerii, mut niitä ei näkyny missään. Mä kävelin olohuoneeseen, ja huomasin puhelimen vieressä lapun.
"Lähdimme Sallan kanssa mummolaan. Toivottavasti pärjäilet yksin. Olit aamulla häipynyt, joten emme jääneet odottamaan sinua."
Voi ei, mummopäivä. Tai siksi mä olin nimennyt sunnuntain, millon me mentiin aina mummolle. Mä oisin halunnu nähä sen, sekun on ainut joka ymmärtää mua ja arvostaa mua jos mulla on huolia. Mummo on mulle kun äiti. Mun oma mutsi kun ei välitä.

Mä menin huoneeseeni, ja avasin mesen. Mari ja Sakke oli paikalla, mutta niille mä en puhunu. Mua raivostutti vieläkin se mäkkäriepisodi, ja tutkiessaan heidän nimiään paremmin, nekin oli täynnä herjaaavia kommentteja musta. Mä en kestäny enää. Mitä pahaa mä olin niille tehny? Mä suljin itku kurkussa tietsikan, ja menin sängylle. Mä tuijotin laipioon ja kelasin taas viikon tapahtumat. Mä muistin joka ikisen sanan, niin monta kertaa mä olin sitä kelannu. Mua suututti, itketti, nauratti ja raivostutti samaan aikaan. Eniten mä tunsin kuitenkin surua. Miten mun omat frendit voi hylätä mut näin?

Illalla mutsi ja systeri kotiutu, ja kerto mummolta terveiset. Mutsi ei ees kysyny missä olin ollu, ja miks sen ois pitänykkään? Se välitti vaan Sallasta. Illalla Salla tuli mun luo.
"Miks et ollu aamulla kotona? Mä oisin halunnu sut mukaan mummolle", Salla kysy.
"Mun oli mietittävä vähän asioita"; huokaisin. Ihan kun mä en ois miettiny tarpeeks.
"Missä sä sit olit?" Salla uteli.
"Mä lähin rannalle ja menin sit kaupungille", kerroin, ja tunsin kuinka mun silmät alko vetistymään.
"Voisitko sä mennä pois?" mä kysyin varovasti.
Mun yllätykseks Salla tulikin mun luo ja halas mua pitkään. Mä liikutuin yhä enemmän.
"Itke vaan, se helpottaa", Salla kuiskas. Miten se osas arvata?
"Mä lupasin itelleni et mä en ikinä itke.." huokasin.
Salla katto mua suurilla silmillään, ja mä huomasin et sekin itki.Siinä me sit vollotettiin yhes.

Me istuttii mun sängylle, ja Salla pyys kertoon mikä mua huolettaa. Ja mähän kerroin. Mä alotin siitä miten mä olin ihastunu Lareen, ja lopetin mäkkäriepisodiin. Salla oli vähän aikaa hiljaa. Se katto lattiaa, se katto mua, ja taas se katto lattiaa.
"Miks sä et kertonu?" se kuiskas. Miten musta joskus tuntuu, että Salla on se vanhempi osapuoli? Mä en ollu ikinä kuunnellu jos Sallalla oli huolia. Ei, päin vastoi, mä olin nauranu sille kun se itki. Oli asia mikä tahansa, mä nauroin. Salla hymyili mulle, ja lähti. Nyt mulla oli yks ihminen, jolle mä voin uskoutuu.

Mä en saanu yöllä unta. Mä pyörin sängyssä, ja yritin saada unen päästä kiinni. Mua nolotti se, et olin uskoutunu Sallalle, joka sentään on mua 6-vuotta nuorempi, ja musta tuntu kuitenkin siltä, et se täs olis 16, ja mä 10. Mä vilkasin kelloo, ja huomasin sen olevan vasta kolme yöllä. Mä nousin, ja puin päälle. Mä otin avaimeni pöydältä, ja menin ulos. Mä haistelin ulkoilmaa. Mä lähin käveleen puistoon, kunnes huomasin mutsin auton. Mä sain hullun idean. Mä hiivin takas sisälle, ja otin mutsin avaimet. Mä aukasin auton ovet, ja lähin ajamaan. Mä osasin ajaa autoa. Mä osasin ajaa autoa. Mä osasin ajaa....